Spoonflower on amerikkalainen firma, joka painaa kenen tahansa suunnittelemia kankaita ekologisilla väreillä suurimmaksi osaksi ekologisille kankaille. Kangasvaihtoehtoja on useita peruspuuvillasta interlock trikooseen ja silkkiin ja hinnat on suomalaisten näkökulmasta ihan kohtuullisia huomioiden, että saa oman kuosinsa kankaaksi ilman minimitilausmäärää. Pienin mahdollinem tilaus kun on vain koetilkku. Itse tilasin jo yli vuosi sitten ensimmäiset kankaani sieltä ja niiden ongelmana oli pesussa haalistuminen (trikoossa siis, muissa kankaissa haalistuminen on paljon hillitympää). Tällä kertaa suunnittelinkin kuoseja, joissa ei ole suuria pinta-aloja tummia värejä, jolloin haalistumisen ei pitäisi olla niin näkyvää. En pääse testaamaan pesua ennen elokuuta tosin, kun meillä on kylppäriremppa meneillään, jotenka raportoin siitä sitten myöhemmin.
Sitten siihen tilaukseen, eli tilasin kankaani 20. kesäkuuta, jolloin oli tarjouksena kaikki tilaukset toimituskuluitta minne tahansa maailmassa Tilaus lähetettiin minulle reilun viikon kuluttua tilauksesta ja se saapui minulle 14. heinäkuuta eli reilu 3 viikkoa kesti kaikkinensa, mikä on mielestäni erittäin kohtuullinen aika odottaa itse suunnittelemaansa kangasta. Itse käytin tilaukseeni saamani Spoondollarit, joita saa mikäli myy oman kuosinsa kankaita Spoonflowerin kaupassa. Niinpä tilaukseni jäi selkeästi alle tullin verorajojen, joten sain ne ilman ongelmia kotiin. Kankaiden saapuessa ilmaantui paketista iloinen yllätys, hamekangasta oli 2 kpl, ilmeisesti siellä oli kone temppuillut tai jotain, koska molemmat olivat täysin identtisiä. Hamekankaan lisäksi tilasin ns. samplerin kokoelmasta, johon olin vain laittanut muutamia uusia kuosejani, pari valokuvaa ja täytteeksi minipehmojen tekoon tarvittavia kankaita. Samplerissä sai olla yhteensä 15 kuosia ja se maksoi 20 dollaria. Lisäksi tilasin jaardin verran yhtä kankaistani trikoona. Oli vain hirveän vaikea päättää, mitä kankaista tilaisin ja päädyin sitten tähän simppeliin pupukuosiin.
Tässä muut suunnittelemani eläinkuosit:
Lisäksi tilasin aiempaa kilpailua varten suunnittelemaani palapelikangasta palan.
Sekä pieniä tuotelappuja, joita voin applikoida tekemiini juttuihin:
Kaikenkaikkiaan tilaus meni siis hyvin ja aion varmasti käyttää Spoonfloweria myöhemminkin, ja mikäli tuo trikoo menee rumaksi käytössä niin pitänee sitten tyytyä muihin kankaisiin.