Kangas eurokankaasta, resori myös, Folk Artin kangasväreillä painettu (tuohon valkoiseen on myös käytetty jotain Tiimarin halpisväriä, mutta se teki painatuksesta inhottavan tuntuisen ja jotenkin kökkäreisen). Kaava taisi olla sama, kuin "Patrick-paitabodyssa" aikoinaan.
Seuraavana Barbapapa paita-body ja perusleggarit:
Tässä pilvi-pipo:
Kangas on löytö Virosta, pari metriä vähän viallista pilvikangasta noin viidellä eurolla. Siitä syntyi tämä hattu (joka taitaa olla liian pieni keväällä). Pipot ei muuten kauaa päässä pysy :)
Tässä kauan sitten valmistunut mekko. Ohje on alunperin Ottobresta (en muista, mistä numerosta), mutta ohje alkoi koosta 92, joten pienensin ja kavensin sitä paljon.
Kankaana tässä on käytetty kierrätyskeskuksesta ilmaispuolelta otettua hametta ja nuo samettinauhat on jotain vanhoja, löytyi vanhemmiltani. Nepparit on KAMin muovisia.
Ja viimeisenä jämälankamekko:
Tähän olen käyttänyt jämälankoja, jotka taitaa suurimmaksi osaksi olla 100% merinovillaa ja osa sekoitelankoja. Malli on oma, neuloessa mietitty, ihan kiva tuli, vaikka tuossa ekassa kuvassa näyttääkin oudolta. Ei ole valokuvaus vahvin puoleni, ihan vinksallaan on osa kuvista ;)
ihana tuo jämälangoista tehty.
VastaaPoista