tiistai 18. syyskuuta 2012

Perusvaatteita vain :)

Ompeluaika on hieman vähentynyt töiden aloittamisen jälkeen. Nämä tämän postauksen vaatteet onkin tehty lähinnä päiväkotiharjoittelun aikana, jolloin minulla oli ensimmäistä kertaa oikeasti omaa aikaa muutaman tunnin verran muutamana päivänä, ihan luksusta siis.
Ensimmäisenä ihanasta OE:n taikametsäjoustiksesta simppeli liivimekko. Vielä en tämän enempää ole raaskinut tuota kangasta leikellä, huppari itselle olisi siitä suunnitteilla. Koko on noin 98/104 ja kaava oma.
Nuo nimilaput tilasin etsystä, koska itse tehtyjen juttujen nimikointi on vähän hankalaa muuten. Tosin uusiin ompeluksiin tilasinkin jo toisenlaisia lappuja, joita ei tarvi silittää (olen laiska), mutta niistä myöhemmin...
Tässä läjä perusteeppareita, kaavaa en muista, kun nämä on olleet kesken jo kesän alusta asti.
Ylempien kankaat on aikanaan lieblingsstueckelta tilattu. Ylempi paksu isolenkkinen joustis on eurokankaasta ja alempi Hannan kankaasta.
Sitten toppi omalla kaavalla Hannan kankaasta tilatusta raitatrikoosta:
Mindille JNY:n salaisesta kangaspaketista tulleesta sirkuskankaasta singoalla, kaava oli ottobresta (en nyt muista numeroa).
Tässä tosi ikikeskeneräinen mekko, taitaa olla Nanson kangasta:
Muutamat velourhousut Michas Stoffeckelta tilatusta velourista:
Parit sydänpolvihousut joustiksesta.
Pilvipaita hamstereista hamstratusta 2-laatuisesta pilvijoustiksesta:
Ihana hame, johon idea on jostain netistä napattu, en tietenkään muista mistä :(
Ja vimppana ihanat uikit vahingossa fabric.comista tilatusta uikkarikankaasta (luulin trikooksi). Kaava on ottobresta muunnellen tehty.












1 kommentti: